perjantai 27. kesäkuuta 2014

Sietämätön seksi

Kaikki puhuvat nyt homoista. Minäkin aion kirjoittaa nyt homoista, sillä olen kuullut, että kaikki eivät oikein tykkää niistä. Tietysti kukaan ei oikeasti ole sitä mieltä, vaan monen mielestä homot ovat täysin itseä hetkauttamaton ihmisryhmä, joka ei vain ansaitse samoja oikeuksia kuin kaikki muut. Tämä on yksi suvaitsevaisuuden ja toisen ihmisen hyväksymisen muoto. Onhan siis se täysin ok, jos kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä haluaa elellä keskenään muiden katseilta suojassa, joten ihan turha siihen on sotkea esimerkiksi avioliittoa ja avioliittoon kuuluvia juridisia oikeuksia. Suvaitsematon olisi vasta silloin, jos haluaisi tappaa jonkun homon. Sellaisiakin tyyppejä löytyy! Toisaalta faktoista ei pääse mihinkään.  Homoseksi on ruokotonta. Se sellaista saastaista, luonnonvastaista kyltymätöntä anaalipamputusta, jossa ihmiskehoon tungetaan asioita, jotka eivät sinne luontaisesti kuulu. Jos semmoinen kanssakäyminen nyt oikein julkiseksi ja sallituksi vietäisiin, niin kohtahan ollaan jo pisteessä, että se Perähikiän Pentti kihlaa kissansa maistraatissa.

Ai niin, olin ihan unohtaa, että kyllä on olemassa myös ihmisiä, jotka myöntävät ihan suoraan, etteivät tykkää homoista. Kaikki kun eivät tykkää esimerkiksi punatukkaisista tytöistä tai jazz-tanssistakaan.
Liikuntarajoitteisuudella ja homoudella on jotain yhteistä. Keksittekö mitä?

Toimittaja Steven Fry teki mainion kaksiosaisen dokumentin, jossa hän yritti selvittää, mistä homofobia johtuu. Vieraillessaan ympäri maailman homovastustajien luona hän törmäsi skenaarioon, jonka mukaan homot ovat kieroutuneita, peräaukkonsa rikki rietastelleita friikkejä, jotka keräävät ihmisiä joukkoihinsa ja houkuttelevat lapsiakin mukaan sairaisiin orgioihinsa. Kyseessä on varmaan pohjimmiltaan se sama logiikka, miksi yläasteen liikuntatunnilla kieltäydyttiin menemästä samaan suihkuhuoneeseen homon kanssa. Seksi! Tirkistely! Totutusta poikkeavat ominaisuudet ja seksuaalinen häiriintyminen kulkevat käsi kädessä! Ugandassa saa sakot, jos ei ilmianna homoa poliisille. Käsittääkseni yhtä tarkka valvonta päde Suomessakaan esimerkiksi murhamiehiin tai lapsenraiskaajiin.  Michael Jacksonin entiset työntekijät kuvailevat yhä näkemäänsä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä iltapäivälehtiin ilman julkista kritiittiä siitä, että moinen sivustaseuraaminen on oikeastaan avunantoa rikokseen ja veretseisauttavat skandaalipaljastukset olisi syytä kertoa enemmin poliisille. Vammaisnäkökulmasta Jacksonia ei todennäköisyyksien valossakaan kukaan jaksa tarkastella. Totutusta poikkeavat ominaisuudet ja seksuaalinen häiriintyminen!  Jackson tiedetään jo paatuneeksi pedofiiliksi! Pedofiilien spottaaminen ylipäätänsäkin on naurettavan helppoa, kun syyllisyyden voi virheettä päätellä siitä, että epäilty on ihan pedofiilin näköinen.

Steven Fry sanoi sen hyvin. Hän lasautti homovastustajille päin naamaa, etteivät nämä ajattele muuta kuin peräaukkoja. Homoseksuaalisena miehenä hän huomautti lisäksi, ettei ole eläessään edes harrastanut anaaliseksiä.  Sitä harrastavat eniten heterot. Heterot, jotka nostavat homoseksistä haloon pyörittävät päässään enemmän homoseksifantasioita kuin yksikään homo. Lukumäärään ei ole laskettu lesbopornoa, joka kiihottaa tutkimusten mukaan 98 prosentia niistäkin heteromiehistä, jotka sanovat inhoavansa homoja ja homopornoa.

Tietysti kaiken voi kuitata uskomalla, että kaikki homoihin kohdistuvat viharikokset ja homofobian aiheuttamat itsemurhat ovat homojen itsensä keksimiä nyyhkytarinoita, joilla kerätään salakavalasti ihmisten sympatioita. Fryn dokumentissa näkyy myös tällaisia ajatusmaailmoja. Homoapocalysi! Homot romuttavat maailman! Sen vaikutukset ovat nähtävillä tänä päivänä!

Olisikohan jonkinnäköisten johtopäätösten aika?

Homoparisuhteisiin mahtuu paljon muutakin kuin seksi. Maailmassa on muitakin asioita kuin seksi. Esimerkiksi rakkaus on monille etusijalla. Homojen kokoontumisissa ei harrasteta orgioita, vaan niissä puhutaan niin ikään rakkaudesta, yksinäisyydestä ja yhdenvertaisuuden kaipuusta. Seksuaalisuus, ulkonäkö ja häiriökäyttäytyminen eivät ole toistensa syy-seuraus-suhteita. Kumma juttu on muuten sekin, että liikuntarajoitteista seksikumppania voidaan heterosuhteissa vältellä rajoittuneen asentomäärän vuoksi, mutta homosuhteissa on mahdollista elää onnellisena saamillaan korteilla.
Tasavertainen avioliittolaki voimaan!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti