lauantai 24. toukokuuta 2014

Mikä tekee hyvää

Uutta lastensairaalaa ollaan osaltaan pystyttämässä kansalaisvoimin. Huoli pienten potilaiden hyvinvointi on kirvoittanut myös suomalaisen musiikin kärkinimiä nikkaroimaan yhdessä kappaleen, jolla kerätään varoja ULS-hankkeelle. Kaikki, jotka ovat perillä nykyisen lastensairaalan kunnosta, tietävät hankkeen tarpeellisuuden, mutta samaan aikaan halukkaita lahjoittajia kohti kurkottaa kymmeniä muitakin hyvään tarkoitukseen tähtääviä keräyslippaita. Keräyksen kohteet vaihtelevat rintasyöpään sairastuneista suomalaisnaisista Afrikan köyhimpien maiden nälkäänäkeviin lapsiin. Hyväntahtoisinkin lahjoittaja joutuu miettimään niitä perusteita, joilla antaa omista rahoistaan. Helsingin Sanomat teki vastikään jutun aiheesta. Artikkelista käy ilmi, ettei lahjoituspäätöksiä tehdä yleensä järjen, vaan tunteen perusteella. Hanakammin kukkaronnyörit aukeavat suurisilmäisille lapsille, söpöille eläimille ja hauraille vanhuksille, koska nämä kohteet vetoavat parhaiten ihmisten tunteisiin. Esimerkiksi ongelmanuorille, alkoholisteille ja liikuntarajoitteisille suunnattu varainkeruu on aina haasteellisempaa.

Ihminen lahjoittaa mielellään rahaa sellaisiin kohteisiin, jotka itse kokee jollain tavalla läheisiksi. Tästäkin näkökulmasta katsottuna lapset, eläimet ja vanhukset ovat etulyöntiasemassa, koska jokaisella meistä on kokemus lapsuudesta, ja hyvin usein myös rakkaista lapsista, lemmikeistä ja ikäihmisistä. Liikuntarajoitteisuuden kohdalla monen kokemus sitä vastoin rajoittuu liikuntarajoitteisen vastaantulijan nopeaan ohittamiseen. Tyypillisesti ajatellaan vielä lisäksi, ettei liikuntarajoitteisuus tule missään vaiheessa elämää koskettamaan omaa itseä. Mielikuvat ja käsitykset liikuntarajoitteisista ovat yhä valitettavan usein kielteisiä ja yksipuolisia, eikä niihin sen tähden juuri koskaan liitetä positiivisia esteettisiä arvoja. Toisaalta liikuntarajoitteisille suunnattu, tunteisiin vetoamalla markkinoitu hyväntekeväisyys toimii helposti päinvastoin. Se korostaa entuudestaan kuvaa liikuntarajoitteisista omissa piireissään elävinä, muiden ihmisten huolenpidosta ja armosta riippuvaisina säälin kohteina. Nimenomaan tämä kuva pitäisi murtaa, jotta liikuntarajoitteisia voitaisiin tarkastella yhdenvertaisina ihmisyksilöinä.

Monet mieltävät liikuntarajoitteisille suunnatun hyväntekeväisyyden asiana, jolla pyritään järjestämään ajatukset maailman pahuudesta karistavaa kivaa tekemistä. Oikeasti se ei koskaan saisi olla liikuntarajoitteishyväntekeväisyyden päämäärä. Kansalaistukea tarvittaisiin todellisuudessa useimmiten siitä syystä, että esimerkiksi kuntien säästötoimenpiteet kohdistuvat usein välttämättömiin vammaispalveluihin, kuten henkilökohtaisen avun saantiin, liikkumisen palveluihin tai esteettömään rakentamiseen. Koska lahjoittaminen ei tavallisesti tapahdu järjen vaan tunteen perusteella, hyvää tekevä raha ei jakaudu tasapuolisisesti sinne, missä hätä on suurin. Syöpään sairastuu vuosittain noin 150 lasta, kun tuhansia ihmisiä kuolee ihmisoikeusrikkomusten, nälän ja kuivuuden seurauksena päivittäin. Eettisesti oikeaoppisessa liikuntarajoitteisiin kohdistuvassa hyväntekeväisyyskampanjassa kokonaisuuden hahmottaminen on kuitenkin tärkeää.  Oleellista on saada lahjottajat havaitsemaan, ettei välttämättömiin  vammaispalveluihin panostaminen palvele ainoastaan liikuntarajoitteisia, vaan aivan jokaista. Lisäksi suurin osa niistä laitosmaisemmista elämisen ratkaisuista, joita kohti yhdenvertaisen elämän mahdollistavien palveluiden leikkaaminen liikuntarajoitteisia monesti sysää, tulee tavallisesti paljon kalliimmaksi pitkän ajan kuluessa. 

Luonnollisesti hyväntekeväisyysvarainkeruun onnistumiseen vaikuttaa myös medianäkyvyys. Ihmiset lahjoittavat helpommin niille kriisialueille, joissa vellovan tuskan ja hädän voi henkilökohtaisesti aistia tauotta silmien eteen vyöryvästä uutisvirrasta. Onnistunut mainoskamppanja voi toisinaan tehdä jostain hyväntekeväisyyskohteesta mediaseksikkään. Tyypillisesti mukana on silloin paljon julkisuudesta tunnettuja henkilöitä, jotka nostavat aiheen kiinnostavuutta ja saavat ihmiset seuraamaan esimerkkiään. Liikuntarajoitteiset näkyvät mediassa yhä verrattain harvoin, joten mediaseksikkäiden hyväntekeväisyystempausten järjestäminen suoralta kädeltä vaatisi vielä paljon. Se on silti suunta, jota kohti kannattaa ehdottomasti pyrkiä.

Liikuntarajoitteisten ja liikuntaesteettömien välinen kuilu kaipaa tilkitsemistä. Se tarkoita ainoastaan rahavarojen vaan myös ymmärryksen lisäämistä. Tiedon ja kokemuksen puute aiheuttaa ennakkoluulot ja epätasavertaisuuden. Hyvä tapa lähestyä tätä tavoitetta on luoda tilaisuuksia toimia yhdessä. Liikuntarajoitteisille varoja keräävän konsertin pääesiintyjänä voisi olla vaikkapa lavarakenteissa villisti kiipeilevä Michael Monroe ja väliaikanumerona screeneille heijastettavat tyylikkäät tietoiskuvideot. Kaikenlaisista ihmisistä koostuva yleisö voisi nauttia olostaan. Viralliset juhlapuheet siitä, mitä liikuntarajoitteisten hyväksi ollaan jo tehty tai mitä tulisi tehdä, olisi jätetty sivuun, koska yhdessä rokkaaminen on kivempaa.

Postauksessa mainitun Helsingin Sanomien jutun voi lukea tästä

1 kommentti :

  1. KIITOS!Tätä parempaa postausta aiheesta on paha tehdä.Varsinkin,kun tämä ohjeisti minut lukemaan Hesarin jutun,joka olisi muuten mennyt ohi,Hesaria kun ei tule.Olen keskustellut paljonkin nuorten aikuisten poikieni kanssa aiheesta,siis hyväntekeväisyydestä.Ja liiankin usein he kertovat tuttavapiiristään kommenttina,että ihmiset ei vaan välitä/ei kiinnosta,koska se ei juuri nyt liity omaan arkeen.Niinpä.Tosin valitettavasti kenen tahansa oma arki voi muuttua äkistikin.Mitenköhän tämän konsertti-idean tms saisi promottua Invalidiliittoon tai vastaavaan?Syksyllä,kun festarit ja muut kesämenot ohi,saattaisi olla otollinen aika tälle.Lähestyin meilillä Invalidiliittoa liittyen Avustajakoirakeräykseen:eli numeraalinen rahasumma koirafiguurin oheen(vrt ULS2017 tai esim Baban Habassa rintasyöpäkeräys).Se jotenkin konkretisoisi asiaa paremmin.Ei mulle ole kyllä vieläkään vastattu asian tiimoilta.Koiraprojektia tarttus lisää potkua,eikös vaan.Varsinkin koiraihmisartisteja(tota sanaa ei ole olemassa varmaan)voisi haastella esiintymään.Ideat liikkeelle ja teoiksi.Jäätelökesää sinulle!

    VastaaPoista