torstai 24. huhtikuuta 2014

Syitä juhlaan

Matkustin noin puolitoista vuotta sitten Pätkät-sarjakuvakokoelmani kanssa Turun Logomoon kansainväliseen vammaisten päivän juhlaan. Tarkoituksenani oli tehdä tilaisuudesta blogipostaus, mutta  postaus jäi tekemättä. Ristiriitaisia tunteita aiheutti erityisesti illan pääesiintyjäksi buukattu Mikko Herranen.

Logomo-salissa juhlapuheille ja eri tavoin vammaisten ihmisten esityksille tarjoutui mitä hienoimmat puitteet. Mikko Herranen on Nelosen Voice Of Finland -laulukilpailussa kansansuosion saavuttanut näkövammainen hevimies, joten siinä mielessä hänen paikkansa pääesiintyjänä oli ansaittu. Hän on taatusti myös pätevä siinä mitä tekee. Raskas musiikin pitää soida lujaa. Juuri se olikin suurin ongelma. Koska salista oli käytössä vain lavan etuosa lähellä jyhkeitä kaiuttimia, puolet yleisöstä katsoi viisaammaksi poistua paikalta Mikon esiintymisen aikana. Eräs kuulija huusi lavalle, eikö musiikkia millään saanut hiljemmalle. Monella eri tavoin vammaisella ihmisellä on yliherkkä kuulo.

Kun vammaisuuteen liittyviä juhlia ja tilaisuuksia järjestetään, ohjelma tyypillisesti koostuu puheista ja vammaisten itsensä toteuttamasta ohjelmasta. Vammattomia kanssaihmisiä nähdään valitettavan usein ainoastaan ensin mainituissa ohjelmanumeroissa esittämässä näkemyksiään siitä, miten vammaisten asioiden TULISI olla. Mieltäylentävät sanat tuntuvat monesti juhlavilta, mutta ne lämmittävät oikeasti vasta toteutuessaan. Läheskään aina niin ei suinkaan käy.

Istuin kuuntelemassa hevisettiä tietämättä, kumpaa sympatioisin enemmän, esityksen kesken jättänyttä yleisöä vai Mikko Herrasta. Mikko ällisteli joka kappaleen jälkeen, miten yleisöä oli vieläkin jäänyt saliin, vaikka poistuma kävi tasaisena. Järjestelyissä oli varmasti tarkoitettu hyvää ja yritetty kaikki paras, mutta se ei riittänyt. Tungin korviini rytätyt nenäliinat ja jäin kohteliaisuudesta loppuun asti. Päällimmäiseksi jäi halu aikaansaada muutoksia.  Tahtoisin kokea enemmän vammaistapahtumia, jossa seminaarit ja puheet on unohdettu ja keskitytty vammaisten osaamiseen ja vammattomien kanssa yhdessä tekemisen iloon. Vammaispiirin ulkopulella näkyminen edistää myös yhdenvertaisuutta. Kinkkiseksi asian tekee se, että ensin pitäisi vakuuttaa vammattomat esiintyjät siitä, että vammaisten asioita ajavassa tilaisuuksissa on cool olla mukana, ja sen jälkeen vielä yleisö siitä, että on cool saapua paikalle. Haaste on iso, mutta esimerkiksi erilaisten ja "tavallisten" ihmisten välistä kuilua kahdessa päivässä kaventaneet Duudsonit ovat osoittaneet, ettei se ole mahdotonta. Pahinta olisi käpertyä uskomaan vammaistilaisuuksien olevan vain vammaistilaisuuksia.

Itse valitsisin vammaisten päivän juhlan pääesiintyjäksi Sami Hedbergin, joka voisi esittää nastalla (ajatuksia herättävällä) tavalla ennakkoluulon kantajia. Ketä on messissä?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti