keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Miehen myytti

Selvittäessäni itselleni sopivia itsenäisiä asumismuotoja keskustelin erään palveluasuntolan vastuuhenkilön kanssa. Kysyin, työskentelikö paikassa myös miespuolisia avustajia ja jos näin oli, olisiko suihkussakäynnit mahdollista järjestää naisavustajien vuoroilla. Keskustelukumppanini purskahti nauruun. Vastaavanlaisia tapauksia oli kuulemma nähty ennenkin, mutta jokainen on kyllä ajan oloon kääntänyt kelkkansa. Päädyin lopulta omaan asuntoon. En kiellä, etteikö tämä keskustelu oli muunmuassa yksi niistä asioista, jotka jättivät palveluasumisen omassa vaakakupissani vähemmälle painolle.

Tuntemattoman miehen avustamana vessassa asioiminen välttämättä ei ole temppu eikä mikään, tuntematon mutta mies hinkkaamassa pesusienellä saippuaa paljaalle iholle saattaa jo tuntua paljon isommalta jutulta. Monille se onkin. Omalla kohdallani ainakin on niin, että suostuakseni miesavustajan suihkuteltavaksi tulisi tämän olla sellainen hyvä tyyppi, joka ei tunnu ollenkaan mieheltä vaan ihmiseltä. Tässä asiassa paksuin asennemuuri kohdistuu tavallisesti mieheen.

Jos miehet väittävät naisen olevan universumin suurimpia mysteerejä, ovat he itse onnistuneet rakentamaan itsestään yhden universumin suurimmista myyteistä. Jotain tästä asiasta kertoo esimerkiksi se, että myös useat miehet valitsisivat sairaalahoidossa ollessaan mieluummin nais- kuin miessairaanhoitajan - erityisesti silloinkin, jos olisi tarvetta laittaa katetri tai sheivailla alapää paljaaksi operaatiota ajatellen.  Myyttien mies on miehinen mies. Se sellainen mies ei hoivaile eikä tunteile. Sellainen mies tihkuu testosteronia ja autoöljyä. Usein suopea suhtautuminen erityisryhmiin, kuten esimerkiksi liikuntarajoitteisiin, on myyttien miehelle totaalisen epäcoolia.  Jos mies pukeutuu naisenomaisesti  tai käyttäytyy muulla tavoin naisille ominaiseksi mielletyllä tavalla, se on joko todella friikkiä tai sitten vain hauskaa. Kukaan ei tirsku lyhyttukkaiselle housuihin pukeutuvalle naiselle tai kauhistu tämän lähtiessä carting-radalle. Kipeimmin tiukat sukupuoliroolitukset iskevät niihin, joilla syntymässä saatu sukupuoli ei vastaa omaa sukupuoli-identiteettiä. Edelleen ne, jotka ovat syntyneet fyysisesti miehiksi, mutta kokevat itsensä naiseksi, ovat vaikeammassa asemassa kuin itsensä miehiksi kokevat naiset. Maailmalla kuolee vuosittain satoja transnaisia viharikosten uhreina.

Pahinta palveluasuntolan vastuuhenkilön reaktiossa ei ollut itse vastaus, vaan päin naamaa suunnattu nauru. Vaikka vastakkaista sukupuolta olevaan pesijään voisikin tottua ajan kuluessa ja alkaa nähdä asiassa jopa valoisia puolia, jokaisen mielipidettä on silti kunnioitettava. Jos suihkuvuoroja ei jostain (kummallisesta) syystä ole mahdollista järjestellä työntekijöiden sukupuolen mukaan, on asiassa ainakin lähdettävä liikkeelle hitaasti, asiakaslähtöisesti ja ymmärryksellä. Avustustilanteen miellyttävyydestä ei voi koskaan tinkiä. Aivan samoin kuin liikuntarajoitteiselle on löydettävä esimerkiksi paras nostotapa, on löydettävä myös muut parhaat toimintatavat. Ei ole kovin eettistä avustaa toista epämiellyttävällä tai kivuliaalla tavalla ja todeta naureskellen päälle, että elämässä kohdalle osuneet kortit pitää vain kärsiä. Kaikkeen ei silti koskaan totu, vaikka miten totuttelisi. Niin voi käydä suihkuavustajienkin kohdalla. Se minua harmittaa, etten silloin kysäissyt, olisiko vastuuhenkilö itse valmis esimerkiksi itseään puolta vanhemman, vieraan mieshenkilön pestäväksi.  


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti