perjantai 13. joulukuuta 2013

Jonkun asian päivä

3. päivä kuluvaa kuuta vietettiin jälleen kansainvälistä vammaisten päivää. Veikkaan, että asia meni monelta ohi. Tokihan päivän medianäkyvyys ei ole vielä samaa luokkaa kuin vaikkapa homoseksuaalien oikeuksien puolesta marssivan Pride-kulkueen, mutta vika ei välttämättä ole pelkässä painetussa tai biteistä koostuvassa sanassa. Meillä on naisten päivä. Meillä on maailman Alzheimer-päivä. On vielä se viattomien lasten päiväkin. Todellisuudessa joka päivä on jonkun asian päivä. Mistä sitä ikinä tietää, mille näistä päivistä pitäisi suoda ajatus edes ohimennen? Tavallinen tallaaja saa moisesta jo päivä-ähkyn!

Pari päivää sitten uutisoitiin 12 vuotta täyttävästä Mirosta, jolle äiti oli toivonut edes hiukan huomiota yksinäiseksi pelättynä synttäripäivänä. Sana lähti kiertämään netissä ja Miro sai julkisuuden henkilöiden onnitteluista koostetun videon ja läjäpäin postia hyväntahtoisilta kanssaihmisiltä. Tapaus liikutti syystäkin monia. Muutamat suvaitsivat huomauttaa, ettei heidänkään synttäreilleen tullut lapsena ketään, eikä silti itketty.

Minut kutsuttiin lapsena luokkatoverini syntymäpäiville. Niille oli kutsuttu koko luokka. Jokaiselle oli askarreltu pahvista oma synttärihattu. pöydässä oli Mikki Hiiri -pahviastiasto ja tarjottavia sen seitsemää sorttia. Jälkeenpäin äiti päivitteli kotona juhlien yliampuvuutta. Se tarkoitti myös pakkanaaleihin kulutettua rahamäärää. Minä yhdyin päivittelyihin, sillä äidithän yleensä ovat oikeassa. Meillä vietettiin aina synttäreitä, joille kutsuttiin kaksi kaveria ja syötiin yksi täytekakku. Joskus saattoi olla keksejäkin.

Lukiessani Miron onnea kritisoivia kommentteja tunsin ärsytystä. Kenenkään onni ei pitäisi koskaan olla keneltäkään ulkopuoliselta pois. Onnistuneet synttärit ovat oikeasti yksinäiselle lapselle iso asia. Onnistuneilla synttäreillä saattaa toki riittää, että kutsuttuina ovat vain parhaat kaverit ja pöydässä Carneval-keksipaketti. En voi ehkä tietää, jäinkö paitsi jostakin silloin vanhempani eivät edes harmitelleet haluttomuuttaan järjestää isoja synttärijuhlia. Ehkä isoilla synttäreillä pystytään luomaan luokkahenkeä pulpettien ja liitutaulujen ulottumattomissa. Myöhemmin minulle ainakin valkeni, ettei luokkatoverini pahviaskartelubudjetti taatusti ollut niin huikea kuin olin kuvitellut.

 Moni unohtaa liian usein sen, että pienistäkin pettymyksistä voi kasvaa ajan mittaan iso vuo, jonka seuraukset saattavat olla hyvin ikävät. Yksinäisyys ja se, että tuntee olevansa muille ihmisille yhtä näkymätön kuin ympäröivä ilma, on taatusti pahinta kaikesta. Se luo pohjan muulle elämälle ja kasvattaa itseluottamusta.  Siksi onkin erittäin hyvä, että tällaisia asioita on alettu nostaa esille myös mediassa. Nämä uutiset muistuttuvat meitä siitä, miten tärkeää on muistaa huomioida toinen toisiamme. Se tuottaa kaikille myös hyvää mieltä. Kun muistaisimme huomioida aina joka ikistä kanssaihmistämme, emme ehkä tarvitsisi enää erillisiä jonkun asian päiviä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti