tiistai 5. marraskuuta 2013

Kenelle yksinäisyys kuuluu?

Dokumentit saattavat olla usein harhaanjohtavia. Niiden tarkoitus on kuvata todellisuutta, mutta katseltavaksi kokonaisuudeksi tiivistettynä ne onnistuvat parhaimmillaankin näyttämään vain pintaraapaisun todellisuudesta. Pahimmassa tapauksessa dokumenttien todellisuutta vääristää myös sen tekijöiden valitsema näkökulma ja yleinen sävy.

Näitä asioita pohdin jälleen katsoessani Peter Walleniuksen dokumenttia "Tiikeriä etsimässä". Dokumentti kertoo Heljästä, jolla on liikkumista ja muuta itsenäistä suoriutumista vaikeuttava cp-vamma. Selviytyäkseen arjesta hän tarvitsee ympärilleen joukon henkilökohtaisia avustajia. Hän on päättänyt elää itsenäisesti, omassa kodissa. Elämiseen tarvitaan myös rahaa, eikä pieni sairaseläke riitä kaikkien kulujen kattamiseen. Lisätuloja Heljä hankkii tekemällä seksityötä.

Illuusio suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, jossa kaikista pidetään tasa-arvoisesti yhtä hyvää huolta, elää taatusti vain sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät koskaan ole joutuneet turvautumaan yhteiskunnan tukiverkkoihin niinkutsuttuna "vähempiosaisena". Heljän tarina poikkeaa silti täysin kaikesta aiemmin kuulemastani. Päällimmäisenä on kysymys, miten se kaikki on mahdollista. Heljä itse kertoo lapsuutensa loppuneen 10-vuotiaana, kun hänen äitinsä menehtyi syöpään. Koska äiti oli aina ollut se ainoa, joka taisteli hänen puolestaan, tuhoutui samalla koko hänen suojaverkkonsa. Äiti jopa nukkui hänen kanssaan samassa sängyssä loppuun asti. Lohtua ja tukea Heljä hakee avustajistaan, mutta tämäkin suojaverkko pettää aika ajoin avustajien lopettaessa työsuhteensa. Työsuhteiden ylläpitoa hankaloittaa myös Heljällä todettu epävakaa persoonallisuus ja seksityö. Oikeita ystäviä hänellä ei ole. Seksin myyminen miehille paikkaa osaltaan myös puuttuvia sosiaalisia suhteita, vaikka ottaa usein enemmän kuin antaa.

Vaikka sysäisi tyystin syrjään seksityöhön liittyvän moralisoinnin ja keskityisi siihen, että Heljän yksinäisyyden ja lohduttomuuden näkeminen nostaa palan kurkkuun, ei ole varma siitä, voiko dokumentin perusteella ymmärtää täysin, miksi Heljän elämä on sellaista kuin se on. Syy-seuraussuhteet eivät valotu perusteellisesti. Missä Heljä vietti nuoruutensa äidin kuoleman jälkeen? Puuttuiko häneltä myös koulumaailman tukiverkko, vai oliko kiintymyssuhde äitiin läpitunkematon ja kyseenalaisen symbioottinen? Voitaisiinko hänen raha-asioitaan laittaa kuntoon karsimalla kuluja perusteellisella taloussuunnittelulla, jolloin seksityötä ei olisi tarpeen tehdä rahan takia? Voidaanko tosissaan kuunnella tarinoita Heljältä seksiä ostavista ukkomiehistä ja hymistä samalla tyytyväisenä siitä, että tämä vammainen nainen sentään saa seksiä edes jollain tavalla? Mitkä ovat oikeat syyt siihen, miksi Heljällä ei ole oikeita ystäviä: ujous, mielenterveysongelmat, kyseenalainen ammatinvalinta vai jokin muu?  Miettiikö fyysisiä rajoitteitaan todella rajoittavina ja elämänlaatuun vaikuttavina tekijöinä, jos hyppää alas benji-narun varassa?

Dokumentin tarkoituksellista shokkiarvoa on vaikea arvioida. Eittämättä teemana on jokatapauksessa ihminen, jolla ei ole riittävää otetta omaan elämäänsä, ketään siitä syyttelemättä ja syitä analysoimatta. Jos päähenkilönä olisi vammaton nuori nainen, joka kamppailisi mielenterveysongelmien parissa turvautuen silloin tällöin maailman vanhimman ammatin harjoittamiseen, asia tuskin olisi yhtä vavahduttava. Yksi asia on selkeä: dokumentti edesauttaa havaitsemaan, että myös vammaista henkilöä voi vamman lisäksi kohdata millainen ihmiskohtalo hyvänsä.

"Tiikeriä etsimässä" sai ensiesityksensä Ylellä 4.11.2013 ja on katsottavissa Yle Arenassa kuukauden ajan tämän jälkeen.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti