sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Heikottaako?

Alakoulussa käytin sähköpyörätuolia ulkona välitunnilla. Oppituntien ajaksi uskollinen tuoliystäväni jätettiin eteiseen, sillä luokkahuoneessa ei ollut tilaa sen kanssa kurvailemiseen. Minä istuin luokassa manuaalisessa pyörätuolissa. Erään kerran, kun sähköpyörätuoli oli taas odotellut eteisessä, siitä katosi ruuvi. Kyseessä oli sangen oleellinen osanen, ja samalla myös sangen kiinteä sellainen. Koska ruuvin puuttumista ei oltu havaittu ennen välitunnin loppumista, eikä toisaalta ollut millään lailla todennäköistä, että se irtoaisi itsestään, oli selvä, että joku oli ruuvannut sen irti ja napannut mukaansa. Opettaja otti koko luokan puhutteluun. Selittäessään tapahtuneen vääryyttä hän teroitti luokkatovereilleni minut nimeltä mainiten, että minä olin heikompi kuin muut.

Tapaus pulpahti esiin muistilokeroideni syövereistä, kun luin netistä Jonna Tervomaan haastattelun, jossa tämä kertoi haluavansa heikkojen puolella. Lapsena en osannut ajatella asiaa sillä tavoin, mutta myöhemmin asiaa muistellessani opettajan sanavalinta on kaihertanut minua. Myönnän toki päätyväni aika puolustuskyvyttömään ja avuttomaan tilaan sähköpyörätuolini levahtaessa kappaleiksi altani, mutta tekeekö se minusta todella "heikomman kuin muut"? 

Lapsina meitä opetetaan olemaan heikkojen puolella. Silloin heikoilla tarkoitetaan useimmiten niitä, jotka eivät tavalla tai toisella ole yhtä siunattuja kuin valtaväestö. Oppi on ehdottomasti paikoillaan. Kun muistetaan nekin, jolla asiat ovat eri tavoin kuin meillä itsellämme, varmistetaan tasa-arvoisempi maailma kaikille. Maailma kuuluu myös liikuntarajoitteisille. Vaarana on vain se, että määritellessä joitakuita heikoiksi saatetaan helposti unohtaa heikoiksi määriteltyjen vahvuudet - ja omat heikkoutemme.

Ihmisen heikkous on aina määrittelykysymys. Vaikeaksi sen tekee se, että ulkopuolelta on mahdotonta tietää, miltä mikin asia tuntuu toisesta ihmisestä. Onko ihminen heikko, mikäli hän ei kykene katsomaan kauhuelokuvia pahoinvoimatta, vaiko sittenkin vahva osoittaessaan kykyä voimakkaaseen empatiaan? Onko heikko, jos sinnittelee pelkällä toimeentulotuella, vaiko arjen sankari kyetessään siihen? Onko heikko, jos omat raajat eivät toimi, vaiko vahva salliessaan muiden ihmisten auttaa itseään omissa toimissaan?  Luultavasti me kaikki olemme suhteellisen yksimielisiä siitä, että heikkous ja vahvuus voi olla tilannesidonnaista. Heikomman puolella olemisesta on kyse silloinkin, kun puolustetaan rääväsuisten yläkoululaisten pilkan kohteeksi joutunutta luokkatoveria, jonka ansioitumista matematiikassa yleisesti ihaillaan. Tällaiset tapaukset johtavat silti aniharvoin jälkipuheisiin ja ajattelumalleihin, joiden mukaan matematiikkaneroa luokkatoveria voisi mainita heikommaksi kuin muut. Juuri tämän vuoksi opettajani puheet koko luokan edessä olivatkin harkitsemattomia ja loukkaavia. Heikkouden yksilöiminen ja kokonaisvaltaistaminen luo lokeroita ja nokkimisjärjestystä, "nuo ja me muut"-asetelmia. On helppo tuntea ylemmyyttä, jos joku toinen on asetettu askelman alaspäin. Joskus seurauksena voi olla myös perusteetonta sääliä. Tasa-arvo ja kaikki muutkin kauniit yhteisölliset päämäärät romuttuvat vääjäämättä, kun unohdamme taustalla olevan vahvuuksien ja heikkouksien kokoelman, toisin sanoen elävän ihmisen. Liikuntarajoitteisuuteenkin liittyvä heikkous on aina tilannesidonnaista heikkoutta.

PS. Jos jotakuta jäi vaivaamaan, saatiinko ruuvini takaisin, sähköpyörätuoli kasaan ja syyllinen/syylliset kiinni, vastaus on kyllä.

2 kommenttia :

  1. Hei, olipa kiva että löysin blogisi =) hyviä kirjoituksia! Ehdin jo muutaman lukea läpi. Minulla itsellä 2,5v poika joka on nyt muutama kuukausi sitten saanut ensimmäisen pyörätuolin. Mahtava saada blogisi kautta kurkistus pyörätuolilla liikkuvan aikuisen elämään. Iloista syksyä toivotellen,
    Sari

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi, mukava saada uusi lukija!

    Syksyiloa sinulle myös! :)

    VastaaPoista