maanantai 1. heinäkuuta 2013

Vaikea unohtaa

Minä en koskaan enää suhtaudu lokkeihin samalla tavalla kuin ennen. Tykkään myös leijonista vähemmän kuin ennen. Sitä vastoin voisin kyllä perustaa akvaarion, jossa uiskentelee lehmärausku, metrin mittainen hai, parvi meduusoja ja muutama merihevonen.  Samassa lootassa voisi myös asustaa yksi suloinen kääpiökilpikonna. Perustelen tämän kaiken ihan kohta. Antakaahan, kerron ensin pari muuta käsittämätöntä juttua.

Kaikki sai alkunsa, kun suunnistin koko viikonlopuksi ystäväni luo Helsinkiin eräänä lämpimänä kesäpäivänä, joka sattui myös olemaan syntymäpäiväni. Ystäväni oli minua vastassa asemalla, halasi ja onnitteli. Sitten hän väitti täydellä pokerinaamalla nähneensä juuri hetki sitten yhden kaikkien aikojen suurimmista idoleistani viilettävän pitkin rautatieaseman käytävää. En tietenkään niellyt koko juttua, sillä tottakai ystäväni muodosti hyvän vastaläpän siitä, että olin esittänyt huumoripitoisena lahjavaatimuksena kyseisen muusikon pomppaamaan ulos synttärikakustani onnittelulaulua hoilottaen. Todennäköisyys sille, että törmää kansainväliseen idoliinsa sattumalta omana syntymäpäivänään aiheesta käytyjen unelmointikeskustelujen jälkeen on olematon. Toisaalta harmistuin siitä, että ystäväni viitsi hupailla asiasta minun syntymäpäivänäni.

Kukaties syntymäpäiväni olisikin ollut lopullisesti pilalla, jos olisin joutunut pitämään ystävälleni mykkäkoulua koko viikonlopun. Etenimme ripeää tahtia asemahalliin, ja pohdin mahdollisuutta käydä syntymäpäivädrinkeillä maailmantähtien suosimassa keskustahotellissa, ihan vain varmuuden vuoksi. Olin juuri esittelemässä tätä ideaa ääneen ystävälleni, kun vilkaisin olkapääni yli ja näin, kuinka syntymäpäivähaaveideni kohde astui juuri etäänpänä asemahallin ovesta kirkkaaseen päivänvaloon. Seuraavan silmänräpäyksen aikana tapahtui seuraavaa:  Huusin, että nyt juostaan.Kiihdytin sähköpyörätuolini vauhdin maksimiin. Jyräsin suoraan päin ystävääni, joka sattui seisomaan tielläni. Kaahasin ennennäkemätöntä nopeutta ulos hallista nähdäkseni, kuinka idolini asettuu juuri taksiin. Karjaisin keskellä rautatientoria idolini nimen niin kovaa kuin keuhkot antoivat myöten.

Me saimme huomion, ja vilkutuksen leveän hymyn kera. Minulla ei tosin ole tästä aavistustakaan. Lehmärauskuista, haista, merihevoista ja kilpikonnista muistan enemmän. Menimme seuraavana päivänä Sea Lifeen. Ihastuin kyseisiin otuksiin, kun näin ne elementissään omissa akvaarioissaan. Kävimme myös MidHillissä syömässä. Otin ruokajuomaksi veden sijaan colaa.

Sen päivän huippukohta odotti illansuussa.Kiertelimme merenalaisen seikkailumme jälkeen Linnanmäellä, kun mieleeni juolahti ajatus, olisiko minun millään tavalla mahdollista päästä maailmanpyörään. Olin aina huokaillen ihaillut maailmanpyöriä ja katsonut kaiholla muitten pyörimistä. Linnanmäki mainosti esteettömyyttään ja pyörätuoliasiakkaiden auttamista, j lisäksi minulla oli messissä avustaja ja rakas ystävä. Tuskin olisi hienompaa tapaa päättää ilta, kuin katsella heidän kanssaan kello yhdeksän jälkeistä kesä-Helsinkiä kymmenien metrien korkeudesta. Avustajani lähti selvittämään asiaa. Hetken kuluttua meillä oli maailmanpyörään oikeuttava laitelippu.

Todettuamme, ettei maailmanpyörän gondoliin siirtyminen onnistunut ilman apujoukkoja, paikalle hälytettiin miehiä. Minua nostettiin, ja tajuttiin ettei sekään riittänyt. Odotimme hetken, jotta paikalle tuli lisää miehiä. Lopulta yhteensä neljä miestä oli nostamassa minua kuka mistäkin raajasta, yrittäen sovittaa minut siedettävään asentoon pikkuisessa korissa. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että se oli vähiten hohdokas osuus. Nostossa t-paitani ja villatakkini rullautuivat korviin, ja vähältä piti, ettei sama ilmiö kohdannut myös rintaliivejäni.  Toki ilman  osittaista alastomuuttakin sivustakatsojille taatusti järjestyi ilmainen show vailla vertaa. Pääasia, että minä olin turvallisesti gondolin sisäpuolella ja matkalla kohti yläilmoja. Ja kyllä, se oli juuri niin hienoa kuin olin kuvitellut. Ehkä hienompaakin.

Seuraavana päivänä ohitseni asteli lähietäisyydeltä sekä tiikeri että leijona. Tunne oli sanoinkuvaamaton, vaikka välissä olikin (onneksi) aita.  Tämä tapahtui Korkeasaaressa. Toisaalta kyseinen leijonauros muistutti meitä ilmeisesti myös hyvin konkreettisesti siitä, että aitojen toisella puolella ei välttämättä ole yhtä mieltä ylentävää olla kaikkien pällisteltävä. Olimme kierrelleet jo jonkin tovin leijona-aitausta täydellisen, luonnon edessä mykistymisestä johtuvan lumouksen vallassa, kun eläinten kuningas lähti tulemaan uudestaan kohti. Lähdin tulemaan lähemmäksi, kohti paikkaa jossa ystäväni parhaillaan seisoi.  Ennen kuin tajusinkaan, kuulin ystäväni kiljaisevan "Se pissaa!" .Näin ison ryöpsähdyksen edessäpäin. Yksi pisara osui kämmenselälleni ja toinen jalkalaudalle. Myöhemmin illalla lokin nappaavan suuhunsa hanhenpoikasen. Siksi en enää  suhtaudu lokkeihin samalla tavalla. Ne eivät ole semiharmittomia otuksia, jotka saalistavat ainoastaan kaloja ja viattomien ihmisten eväitä. Niissä elää uinuva peto.

Tässä tarinassa on jälleen muutama opetus: Varo mitä toivot, sillä toiveesi saattaa toteutua. Kun ihana unelma toteutuu, liikuntarajoitteisuus ei ole este, eikä edes se, että näyttää ulospäin idiootilta. Voit myös nukkua maailman ihanimpia unia sulloutuneena ystäväsi sohvalle. Korkeasaari ja Sea Life ovat esteettömiä lomakohteita. Sähköpyörätuolilla ajaessa ylimääräistä jännitystä voivat ainoastaan aiheuttaa hiekkaiset alamäet, jotka viettävät helposti. Viimeiseksi sitä haluaa luisua päin eksoottista kasvia, myrkkynuolisammakkojen terraariosta puhumattakaan.

Anteeksi ystäväni, että naarmutin jalkaasi. Kiitos että katsoit minun kanssani maailmaa ja joit syntymäpäiväskumppaa. Kiitos avustajani. Kiitos idolini. Kiitos Linnanmäen miehet. Te saitte aikaan kesän, jota ei pysty unohtamaan.

1 kommentti :

  1. Saat anteeksi, että ajoit päin. Kiitos itsellesi hauskasta viikonlopusta ja taas uusista yhteisistä seikkailuista! :) t. ystäväsi <3

    VastaaPoista