perjantai 21. kesäkuuta 2013

Päivä, jota en ymmärrä

Kuluneen viikon aikana olen saanut vastata lukemattomia kertoja kysymykseen "Mitä aiot tehdä juhannuksena?". Joka kerta minusta on tuntunut hassulta vastata siihen. Olettamus on, että juhannuksena pitäisi tehdä jotakin hohdokasta. Minä olen juhannustyhmä. Minä en tiedä, mitä juhannuksena pitäisi tehdä niin, että se olisi vieläpä hohdokasta. En ymmärrä, mikä tekee juhannuksesta niin erikoisen ja paljon kohistun päivän.

Useimmat suuntaavat mökille tai muualle luonnon helmaan. Oma lapsuudenkotini sijaitsi luonnonhelmassa, paikassa jossa lähimpään naapuriin oli matkaa yli kilometri. Ehdin viettää siellä yhteensä 27 kesää, mikä tekee yhteenlaskettuna aika monta luonnonhelmassa lompsittua kesäpäivää. Ero juhannuksen ja muiden päivien välillä olikin hienonhieno, jos sitä aina edes oli ollenkaan. Lapsena jännittävyyteen riitti se, että sai luvan kanssa valvoa yli kahteentoista. Aikuisempana siitäkin tuli arkipäiväisyys.  Omassa grillikatoksessa saatoimme nauttia grilliherkuista milloin huvitti, ja mansikkakakkua lusikoimme, jos joku meistä menestyi hyvin koulussa. Edes juhannuskokko ei jaksanut meitä isommin hämmästyttää, sillä poltimme tämän tästä omat roskamme sivupihalle pystytetyssä nuotiossa. Usein pidimme tulta myös takassa. Kerran teimme tulen takkaan myös juhannuksena. Sen juhannuksen minä muistan. Sytytystä seurasi vimmattu surina. Takan horniin oli pesiytynyt mehiläisiä. Niitä alkoi laskeutua sieltä alas. Meidän onneksemme savu oli pökerryttänyt niitä sen verran, että ne kykenivät ainoastaan konttailemaan pitkin takkahuoneen lattiaa.

Yhtä monelle juhannuksen hienous tuntuu olevan siinä, että voi juoda runsain mitoin erilaisia alkoholipitoisia nesteitä. Yhtä käsittämätöntä on minulle, miksi ihmiset hankkivat itsensä holtittomaan tilaan vain sen vuoksi, että meneillään oleva päivä on merkattu kalenterissa punaisella. Useaa saattaa kaduttaa aamulla. Erityisen raskaan kiven saavat sieluunsa ne, jotka menettävät juhannuksena kaverinsa tai perheenjäsenensä. Kysymys ei ole harvinaisista poikkeustapauksista. Vielä vähemmän kyse on jostakin erikoisesta ja hohdokkaasta. Juhannuksenhuuruisissa melskeissä jotkut menettävät aina henkensä.

Paras tapa viettää juhannusta on ottaa rauhallisesti ja nauttia yhdessäolosta tärkeiden ihmistensä kanssa. Onneksi on monta sellaistakin ihmistä, jotka tekevät niin. Minä olen täyttänyt maalaisjuhannuskiintiöni, mutta yksi juhannustraditio minulla on kaupungissakin. Leivon korvapuusteja. Viime juhannuksena innostuin jopa tekemään juhannustaikoja. Selasin netistä kaikkia olemassaolevia taikoja ja arvioin niiden mahdollisuuksia suoda minulle selvyyttä siitä, millainen olisi tuleva aviomieheni. Monissa oli kriittistä se, että tai'an tekisi juuri oikealla tavalla, tai muutoin esille astelisi kaivatun kainaloisen sijaan itse piru. Lähestnnulkoon ainoa kaupunkiolosuhteisiin sopiva taika oli nukkua vasemman jalan sukka väärinpäin käännettynä, joten valitsin sen. Sulhaseni on määrä ilmestyä minulle unessa. Näin unta, jossa Saatana laskeutui maan päälle ja minä taistelin vastaan yhdessä siskon koiran kanssa. Ehkä jätän sukankääntelyn tältä vuodelta. Tietysti tulevan aviomiehen ominaisuudet/henkilöllisyys askarruttavat silti edelleen. Kukaties voisin lanseerata kokonaan uuden juhannustaian. Se olisi: "Kirjoita blogipostaus, jonka tarkoituksena on kertoa lukijoille, etteivät kaikki pidä juhannusta erityisen merkittävänä päivänä, ja toivota kaikille turvallista mutta ihanaa juhlapyhää. Vihjaise olevasi nuori naimaton nainen. Tuleva sulhasesi jättää pyhien aikana kommenttiboxiin viestin".

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti