sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Vain positiivisuutta

Kun jokin asia synnyttää kansassa voimakkaita tunteita, syntyy myös voimakkaita nettikeskusteluja. Seuraavassa esimerkki tavanomaisesta viestiketjusta:

1. Keskustelija A on innoissaan aiheesta ja kirjoittaa aihetta ylistävän viestin
2. Keskustelija B on A:n kanssa täysin vastakkaista mieltä ja kirjoittaa heti perään aihetta lyttäävän viestin.
3. Koska B:n viesti on suoraan A:n viestin alapuolella, A kokee sen hyökkäykseksi omaa mielipidettään vastaan ja kirjoittaa samalla mitalla mielipiteitään puolustelevaan viestin.
4. B ärsyyntyy A:n reaktiosta, koska on todellisuudessa heittänyt eetteriin vain oman mielipiteensä asiasta A:n viestiin erityisemmin reagoimatta. B kokee, että A yrittää palopuheillaan käännyttää häntäkin innostumaan aiheesta, ja lataa näppäimistöltään lisää argumentteja tehdäkseen A:lle selväksi, ettei moista tule tapahtumaan.
5. C kirjoittaa väliin viestin, jossa kehutaan aiheeseen liittymättömästi Robinin uutta hittibiisiä
6. A loukkaantuu B:n epäkunnioittavuudesta yhä enemmän ja lipsauttaa seuraavaan kommenttiinsa jo hitusen henkilökohtaisuuksia etenkin B:n älykkyyteen liittyen
7. B:n mielestä älykkyyden sotkeminen makuasioihin on viimeinen pisara ja todiste A:n täydellisestä älyttömyydestä ja ilmaisee sen A:lle.

.... ja keskustelu jatkuu samalla kaavalla viidenkymmenen sivun verran.

Esimerkki valaisee, miksi nettikeskusteluja ei kannata lukea varsinkaan huonon tukan päivinä.Seurauksena on katkeraa hammasten kiristelyä riippumatta siitä, mitä mielipidettä itse edustaa. Toisaalta nettikeskustelut syntyvät ja elävät paksusti yksinkertaisesti siitä syystä, että oman mielipiteen pykäiseminen laajempaan julkisuuteen tuntuu meistä usein niin himpskutin hivelevältä.

Epäilen, että erästäkin hevimiestä hiveli esittää valtakunnallisessa printtimediassa mielipiteensä huimaan kansansuosioon kivunneesta viihdeohjelmasta, jossa joukko suomalaisia artisteja puuhasteli yhdessä kaikkea mukavaa, esitti toistensa biisejä notkuvan ruokapöydän äärellä ja tirautti lopuksi itkut. Samaisesta viihdeohjelmasta on löydettävissä myös edelläkuvatun kaltaisia keskusteluja. Hevimies paineli laajemmille sfääreille siinä, ettei tyytynyt pauhaamaan ainoastaan oman leukapöheikkönsä puolesta, vaan veti oma-aloitteisesti komppaajikseen koko Karjalan kansakunnaat.

Ihmiset puolustelevat sanomisiaan sillä, että kysymys on ainoastaan heidän omista mielipiteistään, jotka heillä on vapaassa maassa oikeus julki lausua. Useimmat "suorapuheiset", toisin sanoen voimakkaan negatiivisia argumentteja ilmoille laukovat unohtavat kroonisesti, että juuri negatiivinen kärkkäys saa aikaan lisää kitkaa, toisin kuin sinänsä harmittomat kehusanat. Tämä pätee niin netissä kuin tosielämässäkin tapahtuviin keskusteluihin. Negatiivisuus synnyttää negatiivisuutta. Syntyy kohdassa 3 kuvattu reaktio. Vaikka keskustelun aihe olisi mikä hyvänsä, ja omaan mielipiteeseen on luonnollinen oikeus, toisen mielipiteeseen jyrkän negatiivisesti reagoiminen on loukkaavaa. Hyökkäys tuntuu vastapuolesta yleensä siltä, ettei keskustelukumppani oikeasti kuuntele häntä, saati anna arvoa hänen arvostelukyvylleen. Jyrkkä argumentti tuo harvoin esille edes sitä, että kyse on pelkästään mielipiteestä. Laumasieluisuus voi myös käydä luonnon päälle. Siksi käykin monesti niin, että ne, jotka ovat ajatuksineen jollain mittarilla vähemmistössä, taipuvat ylpeilemään omalla kyvyllään ajatella valtavirrasta poikkeavasti. Toisaalta oukkoon turvautuminen on yleistä. Tavallisesti joukkoja käytetään joko omina tukijoukkoina (hevimies ja ne Karjalan kunnaat) tai perusteena ("Tunnen monta ihmistä, jotka nauravat tälle ohjelmalle, joten ohjelma on naurettava"). Joukossa on tunnetusti voimaa, mutta mielipideasioiden kohdalla juttu on usein toinen. Jos toinen osapuoli tuntee monia jotka ovat samaa mieltä, ja toinen taas monia, jotka ovat vastakkaista mieltä, ei voida puhua faktoista -varsinkin kun moni saattaa toiselle merkitä oikeasti kahta ja toiselle taas kahtatoista.   

Hyvässä keskustelussa on oleellista myös se, että kumpikin osapuoli osaa katsoa asioita useammasta näkökulmasta ja kykenee myöntämään voivansa olla myös väärässä. Mielipiteen voi esittää vain ja ainoastaan yksilönä. Siltikin positiivisuuden pitäisi lisäksi aina mennä negatiivisuuden edelle. Erityisen tärkeää tämä on keskusteltaessa asioista tai ihmisistä, joista ei oikeasti ole olemassa varmaa tietoa. Naapurin pojankoltiaisiakaan ei ole oikeudenmukaista syyttää omenavarkauksista, ennen kuin asiasta on pitäviä todisteita. Ne, jotka uskovat ilman muuta todistusta ensin hyvään, toimivat viisaasti.

Palataan vielä siihen edellämainittuun viihdeohjelmaan, jossa puuhasteltiin kaikkea mukavaa, laulettiin, syötiin ja itkettiin. Sen valtavan suosion on sanottu perustuvan siihen, ettei siinä pilkattu tai arvosteltu ketään. Niinpä niin. Eräs lehtiartikkeli totesi myös, että kansa haluaa nyt tällaista positiivista menoa vastapainoksi niille formaateille, jotka rakentuvat mollaamiseen, itsensä nolaamiseen ja kisoista pudottamiseen. Olen sitä itse sitä mieltä, että noiden formaattien katsojaluvut eivät ole koskaan perustuneet kansan halulle vaatia töllöttimestään roiskuvaa lokaa. Enemminkin kyse on media-ilmiöstä, joka on saatu aikaan lööpeissä ja muissa sivumedioissa taivastelemalla. Me olemme sitten parkkeeraaneet itsemme sohvannurkkaan nähdäksemme, miten pahasti se suolasupliikkinen setä tällä viikolla sanoo.

Minun nyörä omablogikirjoitukseni.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti