tiistai 6. marraskuuta 2012

Meitä on moneen junaan

Matkustinpa avustajani kanssa junalla. Päämääränäni oli mennä tapaamaan ensin Helsingissä asuvaa ystävääni, ja suunnistaa sen jälkeen z-junalla Pasilaan ja Hartwall-arenalle. Illan showta olikin jo tovi ehditty odottaa, sillä sen liput olivat tulleet myyntiin jo helmikuussa.

Helsinki on täynnä ihmeitä, ainakin jos ei asu siellä. Siellä on Fazerin suklaata pursuava kahvila, 4000 euron käsilaukuilla varustettu Luis Vuittonin näyteikkuna ja Hard Rock Cafe, jossa voi nähdä muun muassa Elton Johnin housupuvun. Minä ja ystäväni emme kyllä asioineet yhdessäkään näistä paikoista. Valitsimme omaan budjettimarginaaleihimme pohjaten Hesburgerin.

Leppoisa elämysmatkailumme sai yllättävän (ja se on kyllä aivan liian neutraali sana) käänteen, kun pääsimme Pasilaan. Avustajani nousi junasta edellä auttaakseen minut ulos. Olin menossa sähköpyörätuoleineni perässä, kun ovet sulkeutuivat. Invamerkkinen ovenavausnappula ei enää reagoinut. juna lähti liikkeelle. Näin ympyränmuotoisesta ikkuna-aukosta epäuskon ja järkytyksen värittämät kasvot, jotka kuuluivat avustalleni. Hän myös näki vastaavan näyn siltä puolelta liikkuvaa ovea.

Päässäni pyörivät seuraavan puolen minuutin aikana seuraavat ajatukset: Eihän tällaista tapahdu, mitä HELVETTIÄ nyt tekisin, siinä meni se esitys jota olin odottanut ja josta olin maksanut sievoisen summan liki 9 kuukautta sitten, junaa ei voi pysäyttää kuten autoa, vai pitäisikö minun pyytää jotakuta kiskaisemaan hätäjarrua - olihan tosielämässäkin junissa hätäjarrut, olihan? Kysyin ääni väristen, missä juna pysähtyisi seuraavan kerran. Sain kuulla, että Tikkurilassa.

Ala-asteen Heureka-luokkaretken perusteella tiesin, että Tikkurila sijaitsee Vantaalla. Se on Helsingin ulkopuolella.

Tuijotin anovasti kanssamatkustajiani ja kysyin, oliko kukaan nousemassa junasta Tikkurilassa. Eräs nainen vastasi myöntävästi. Kysyin, voisiko hän mitenkään auttaa minua, että varmasti pääsisin ulos junasta siellä. Hän lupasi. Aloin kuumeisesti kaivella käsilaukustani kännykkää, jotta voisin pyytää Pasilan asemalle jäänyttä avustajaani soittamaan minulle sillä välin invataksin Tikkurilasta Arenalle. Sama nainen, joka oli kertonut jäävänsä pois Tikkurilassa, tarjoutui auttamaan minua puhelimen kanssa. Hänen avullaan sain vastattua puhelimeen, johon avustajani koko ajan soitti. Hän lupasi koettaa saada taksikyydin järjestettyä. Hetkeä myöhemmin hän soitti takaisin kertoakseen, ettei hänen kännykästään voinut soittaa numeropalveluun Vantaalla liikennöivän invataksin yhteystietojen saamiseksi. Mehän olimme täysin ulkopaikkakuntalaisia.

Minua auttanut nainen puhui avustajani kanssa puhelimessa, ja hän lupasi auttaa minut junasta ja saada invataksin paikalle. Nousimme yhdessä junasta, ja menimme paikallisen kauppakeskuksen edustalle. Naisella oli kännykässään Helsingin taksin keskusnumero, ja hän soitti siihen tilaten invataksikyydin olinpaikastamme Hartwall Arenalle. Sieltä luvattiin hoitaa asia.

Sain kuulla, että laupias samarialaiseni oli menossa napatanssitunnille. Hän uskoi ehtivänsä hyvin, sillä tunnin alkuun oli vielä varttitunti. Otin enemmän kuin kiitollisena vastaan tarjouksen, että hän jäisi kanssani odottelemaan siihen asti, kunnes invataksi saapuisi. Kertoilin siinä itsekin mistä olin tulossa ja minne menossa. Meitä hieman nauratti.

Kymmenen minuutin kuluttua nainen soitti uudelleen taksikeskukseen kysyäkseen, missä taksi oli. Annettu vastaus kuului kategoriaan "en mä vaan tiedä, olen vaan töissä täällä". Kiittelin onneani, että olin lähtenyt suuntaamaan Hjalliksen hallia kohden aikana, jolloin ovet avautuivat, en esityksen alkamisen aikana. Aikaa selviytyä paraatipaikalle oli vielä runsas tunti. Saimme pian vastapuhelun. Helsingin taksikeskus suvaitsi ilmoittaa tässä kohden, ettei invatakseja Vantaalle saanut heidän kautta. Kirottuamme kyseisen paikan palveluhenkisyyttä tilasimme taksin uudestaan saamastamme numerosta.

Olin invataksissa matkalla kohti Hartwall Arenaa, kun junasta nousustani oli kulunut lähes tunti. Auttajani myöhästyi kokonaan napatanssistaan. Hän kuuli vastapainoksi otteita uskottamattomasta elämästäni ja liikuntarajoitteisuudesta ylipäätään. Pelkäsin hillittömästi, oliko sattumuskiintiöni viimein täynnä, vai vieläkö sattuisi jotain, mikä romahduttaisi kaiken lopullisesti. Ehdin juuri ja juuri ajoissa showhun. Ostin lohtujäätelön tapaan lohtumerchandisea. Huokasin helpotuksesta vasta, kun vedin peiton korvilleni omassa sängyssäni.

Selvisin tuosta kaikesta vain ja ainoastaan kanssaihmisten hyvän tahdon ja ennen kaikkea hyvän tuurin ansiosta. En uskalla lähteä edes veikkailemaan, mitä olisi tapahtunut, jos olisin osunut samaan junaan laitaisemman puolen kulkijoiden kanssa. Kaikessa tragikoomisuudessaan tämä tarina on myös lohdullinen osoitus siitä, että tässä maailmassa on sentään vielä jäljellä hyviä ja auttamishaluisia ihmisiä. Se on myös syy, miksi haluan kirjoittaa tästä blogiini. Ja jos auttajani sattumalta lukee tätä blogia, tahdon kiittää häntä eilisten kiitosteni lisäksi vielä kerran. Sydämeni pohjasta.

VR:lle kirjoitin palautteen, jossa selitin kuvaamani tilanteen. Sanoin ymmärtäväni, että junilla on tiukat aikataulut ja ovenavausnappuloita ränkläävät varmasti hitusen myöhässä olevat, turhautuneet matkustajat. Kun kyse on invanappuloista ja invamatkustajista, junan henkilökunnan on kuitenkin syytä tarkistaa, ettei meneillään ole vastaava tilanne. Sähköpyörätuolilla ei suhita junasta ulos ihan noin vain.

Toivottavasti Valtion Rautateillä riittää ymmärrystä ja tahtoa tehdä jotain vaaratilanteiden minimoimiseksi.



3 kommenttia :

  1. No jopas sattui. Onneksi pääsit ajoissa Areenalle kuitenkin. Itse olen kerran ollut sivullisena tilanteessa, jossa pyörätuolissa istuva matkustaja yritti alkumatkasta saada konduktööriä varmistamaan, että hänen VR:ltä tilaamansa avustaja olisi todellakin tulossa häntä vastaan määränpäässä. Konnari vastasi, että jos kerran on tilattu, niin tulee. No eipä tullut. Avustajatta jäänyt matkustaja jäi selvittelemään tilannetta, kun lähdin varmistettuani, etten todellakaan voinut olla avuksi. Toivon vaan, että tuo matkustaja pääsi työhaastatteluunsa ajoissa.

    VastaaPoista
  2. Olisi vähintäänkin mielenkiintoista kuulla VR:n vastaus palautteeseesi. Mikäli sellaista älyävät edes antaa.. Ihan loistavia tekstejä täällä sun blogissas, ihana lukea toisen kirjoittamana asioita, joista ajattelee tismalleen samalla tavalla! :D Virkistävää suorastaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos itselesi virkistävistä sanoista! :) Varmasti tulen kertomaan, mikä on tämän tarinan jälkipyykki!

    VastaaPoista