lauantai 6. lokakuuta 2012

Pätkissä

Olen jo kuukausia yrittänyt kysellä eri sarjakuva-asiantuntijoilta, onko blogissani ilmestyvä Pätkä-sarjis lajissaan maailmanlaajuisesti uniikki. En himoitse moisesta glooriaa tai mitään muutakaan vastaavaa sivutuotetta, mutta olisi mukava tietää. Toistaiseksi kyselyihini ei ole tullut vastakaikua. Epäilen pahoin kärsiväni uskottavuusongelmista. Jep. Kyynikko sisälläni muotoilee kysymyksen, että eivät kai kenen tahansa amatöörin Paint-leikit ansaitse huomiota, vaikka amatööri sattuisikin kulkemaan neljällä pyörällä?

Positiivikko sisälläni muistuttaa, että kyynistä on vain lauseen loppuosa.

Nyt minulla onkin kysymys teille, rakkaat lukijani. Tahtoisin kartuttaa enemmän sitä, keitä te olette, miksi olette innostuneet blogistani ja käyttekö te useinkin täällä. Tässä tapauksessa viimeiseen ei ole noloa vastata myöntävästi! Jättäkää vastauksianne kommentteihin!

Törmäsin taannoin blogiin, jossa nuori terveydenhuoltoalan opiskelija kuvaili koulupäiväänsä, jonka aikana piti käydä kaupungilla pyörätuolilla liikkuen. Postaus sisälsi valokuvan, jossa joku oli mennyt pyörätuoleineen sovituskoppiin. Renkaat pilkottivat verhon alta. Postauksen kommentteina oli läjäpäin kommentteja, jossa repeiltiin sumeilemattomasti tuon kuvan huvittavuudelle. Eräs jopa ajatteli laittaa kuvan tietokoneensa taustakuvaksi, jotta saisi joka päivä räkänaurut.

 Mieleeni tuli oitis erään opettani kuvailema lapsuusmuisto. Opettaja oli nauranut jonkun ystävänsä kanssa itsensä polvilleen kuvitellessaan naista papinkaavussa.

Savottaa on, mutta muutostakin tapahtuu.

12 kommenttia :

  1. Käyn täällä aina, kun jotain uutta olet kirjoittanut ja/tai piirtänyt. Joskus palailen lukemaan uudestaan jotain jo lukemaani. Avarrat maailmaani ja annat näkökulmia sekä aikaperspektiiviä minulle, cp-lapsen äidille. Pidän sarjiksistasi kovasti, haluaisin joskus nähdä ne painettunakin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Onko jokin teksti ehkä ollt sinulle erityisen mieluinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylpeät ennakkoluulot -postaussarja on läpeensä mielenkiintoinen. Ja kuten sanoin, Pätkistä tykkään kovasti. Jotkut kolahtaa enemmän kuin toiset.

      Poista
  3. Käyn kurkkaamassa blogiisi yleensä joka päivä. Blogisi on humoristinen, mutta myös asiallinen, ja sitä on mukava seurata liikuntarajoitteisena, joka omistaa myös sen nelipyöräisen kulkupelin, jota ei parkkeerata autotalliin. Erityisesti pidän Ylpeät ennakkoluulot –osiosta.

    P.S Oli Pätkät-sarjis sitten ainoa laatuaan tai ei, niin se voisi olla hauska lisä esimerkiksi vammaisjärjestöjen julkaisemiin lehtiin, jos mielit sarjiksen leviävän blogin ulkopuolellekin, ja siitä sitten kohti maailmanvalloitusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! Vaikein homma lienisikin sitten saada ne lehtitoimittajat innostumaan... ;)

      Poista
    2. Tarjoa ihmeessä lehtiin niitä! Ja miksei hyvänen aika muihinkin kuin vammaisjärjestöjen lehtiin.

      Poista
  4. Heips, käyn myös blogissasi pyörähtämässä lähes joka päivä katsomassa, josko olisi uutta luettavaa ilmestynyt :) Monesti onkin pitänyt kommentoida ja kiittää hienoista ja oivaltavista teksteistäsi - toivon kovasti, et useampi löytäisi blogisi! :) Oma suosikkini on myös tuo Ylpeät ennakkoluulot -juttusarja. Siinä on tosi hyvällä tavalla nostettu tärkeitä asioita esiin! Itseäni liikuntarajoitteisena nuorena tää blogi on auttanut kovasti huumorillaan ja samalla vertaistuellaan :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva kuulla, että blogi on auttanut sinua eteenpäin elämässä! Blogia saavat jakaa myös kaikki lukijat kaikissa mahdollisissa medioissa.. Ja puskaradiossa :)

    VastaaPoista
  6. Hei, Jaana!

    Käyn aika aktiivisesti seuraamassa blogiasi, etenkin aina kun näen FB-syötteessä, että mainostat uutta kirjoitusta. Blogiasi on mielekäs lukea monestakin syystä. Ensisijaisesti sinun blogissasi minua kiinnostaa näkökulmasi maailmaan pyörätuolista katsoen. Sen lisäksi yleisemminkin mielipiteesi ja näkökulmasi ovat kiinnostavia. On myös mielenkiintoista seurata elämääsi kaverinani.

    ++bgt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Kiva, jos pystyn avaamaan sinulle uusia näkökulmia!

      Ps. Muistathan kommentoidessasi olla tuomatta julki kovin henkilökohtaisia asioita, vaikka ehkä tiedätkin sellaisia :)

      Poista
  7. Hei! Kiitokset mahtavasta blogista ja siitä, että käsittelet todella tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita. Myös kirjoitustyylisi on todella osuvaa, en ihmettelisi jos näkisin juttujasi joskus ihan normi lehtien palstoilla, koska sulla todellakin on sana hallussa! On vaikea nostaa jotain tiettyä sarjaa, joka olisi paras, vaikkakin ylpeät ennakkoluulot tuleekin ensimmäisenä mieleen. Kuitenkin kaikki kirjoituksesi ovat ajatuksia herättäviä ja täyttä asiaa. Näkövammaisena en saa aina ihan kaikkea informaatiota irti noista sarjakuvista, mutta toisaalta suurimpaan osaan olet kirjoittanut niin osuvat kuvatekstit, että pää idea selviää suurinpiirtein. Pyrin käymään blogissasi aina, kun huomaan että olet julkaissut jotain uutta. Jatka samaan malliin, tekstejäsi on aina ilo lukea! :)

    VastaaPoista
  8. Kuka tietää, ehkäpä ihan piakkoin normilehdissäkin :) Kiitos paljon innostavasta kommentistasi!

    VastaaPoista