sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

4WheelClub osa 2


4-Wheel-keskustelufoorumi  Lähetetty: 30 Elo 11:06 am  Viestin aihe:  Re:Juuri minun tuuriani
Kirjoittanut:  Sarvipää
Missä on noin natsimeininki??? :D
                     
Tieto Veli-Matti Kareksen aiheuttamasta tunnekuohusta levisi. Siitä luki keskustelufoorumin kautta myös Jaakko Sarvi, henkeen ja vereen periaatteen mies, oikeellisuuden ja järjellisyyden vankkumaton puolustaja. Eniten Jaakkoa sapettivat asenteet kehitysvammaisia kohtaan. Hänen mielestään kehitysvammaiset olivat yhteiskunnan pohjasakkaa.

Vammainen Jaakko oli toki itsekin, pyörätuolissa istuva liikuntarajoitteinen nuorimies, mutta se nyt oli äärimmäisen huono veruke olla halveksimatta itseään vähä-älyisempiä vammaisia, jotka järkensä köyhyydellä sumeilematta pilasivat hänen kaltaistensa täysijärkisten vammaisten maineen.  Jaakko oli päättänyt käydä taistoon kunniansa puolesta. 4-wheelclub-keskustelufoorumi Internetissä sopi erinomaisesti tähän tarkoitukseen, eikä hän koskaan epäröinyt tätä väylää hyödyntääkään. 4-wheelclub oli pyörätuolia käyttäville ihmisille suunnattu keskustelualue, puheportaali, jonne jokainen palveluun rekisteröitynyt saattoi postittaa viestejä neljän pyörän päällä pyörivän elämän iloista ja suruista aina keveämpiin aiheisiin, kuten esimerkiksi television viirupäisimpiin visailuohjelmiin, asti. Käyttäjämäärä oli kasvanut tasaisesti heti sivuston avaamiseen jälkeen, ja nykyään se päihittikin suosiossaan useat muut yleiset vammaiskeskustelufoorumit.

Jaakon ansiosta keskustelu pysyi vilkkaana.  Hyvin usein hän tehosti sanomaansa käyttämällä säästelemättömästi s- ja v-alkuisia voimasanoja.  Lähes yhtä paljon kuin jälkeenjääneisyyttä hän inhosi myös vammaisten alituista valitusta. Sinä aamuna, kun hän luki Veli-Matin kirjoittaman viestin, Jaakko oli kirjoittanut neljä kappaletta tulikivenkatkuisia viestejä nimimerkillä Wheelis kirjoittavalle naishenkilölle, joka oli kuvaillut itseensä eräässä parturi-kampaamoliikkeessä kohdistunutta kylmäkiskoista syrjintää. Wheelistä ei ollut päästetty edes sisälle liikkeeseen, vaan hänelle oli ilmoitettu nuivasti jo ovella, ettei yrityksen henkilökunnalla ollut aikaa vammaisille asiakkaille. Jaakko oli teroittanut asioineensa parturi-kampaamoliikkeissä lukuisia kertoja ilman minkäänlaista syrjintää, ja todennut lopuksi, että kyse oli ollut vain Wheeliksen pään sisällä vellovista vainoharhoista.

Valkohattaraan muutto oli käynyt Jaakko Sarvelta ikään kuin vahingossa, toisin sanoen vasten hänen omaa tahtoaan. Hän ei kannattanut lainkaan vammaisille myönnettäviä avustuspalveluita, hänen mielestään niitä tarvitsivat ja niiden perään itkivät vain sellaiset onnettomat rohjakkeet, jotka eivät uskaltaneet tehdä ainuttakaan asiaa yksin tai pyytää apua tuntemattomilta ihmisiltä. Näin ollen hän ei myöskään liioin kannattanut asuntoloissa asumista. Hän oli alun perin asettunut asumaan erään hissittömän kerrostalon kuudenteen kerrokseen, ja elellyt siellä omassa rauhassaan kolmisen kuukautta. Sen jälkeen hänen oli ollut pakko muuttaa Poutapilveen, koska läänin ensiapuyksikkö oli kieltäytynyt enää saapumasta auttamaan häntä ylös lattialta, kun hän yritti mennä omin päin vessaan. Lisäksi myös naapurit olivat valittaneet jokapäiväisistä ikeistään kannella painavaa tuolia talon ylimpiin kerroksiin.
 
Veli-Matin viesti huvitti Jaakkoa niin paljon, että hän oli soittanut saman tien ensimmäisessä kerroksessa asuvalle ystävälleen Sami Tappiselle. Sami, jonka oma tietokone oli parhaillaan käyttökelvottomassa tilassa, saapui oitis Jaakon luo katsomaan hersyvien naurujen aiheuttajaa.

- Kysy tuolta, missä on noin motivoitunut henkilökunta, hän kihersi.

Sami oli iloinen nuorimies. Hän oli suunnattoman kiinnostunut luonnosta ja sen eri ilmiöistä, kuten perhosista, kastemadoista, tohvelieläimistä ja naisista. Hänessä oli kukkuroittain casanovan vikaa, ja vaikka hän honteloine ruumiinrakenteineen ja pyöreine, paksusankaisine laseineen muistuttikin parhaiten vain tiedekirjojensa parissa viihtyvää lukutoukkaa, hän ei milloinkaan jättänyt tilaisuutta käyttämättä tavatessaan mielestään viehättävän vastakkaisen sukupuolen edustajan. Sähköpyörätuoli soveltui mainiosti naisten perässä huristeluun.

Samin ja Jaakon ystävyys oli oikeastaan alkanut aivan sattumalta. Jaakko oli luonteeltaan jurompi, mutta jotenkin hän oli lopulta tullut hyväksyneeksi ystäväpiiriinsä tuon samassa talossa asuvan hilpeän veikon, joka oli aina tervehtinyt häntä iloisesti ajaessaan tuolillaan ohitse Poutapilven käytävillä. Tervehdykset olivat muuttuneet ensin pikaisiksi kuulumisten vaihdoksi, sitten pidemmiksi jutustelutuokioiksi. Sami oli ensimmäisenä kutsunut Jaakon asuntoonsa kahville ja Domino-kekseille. Tuon vierailun aikana miehet olivat puhuneet syvällisemmin elämästään, liikuntarajoitteistaan ja perhetaustoistaan. Sami oli pikkupoikana sairastunut harvinaiseen, lihaksia rappeuttavaan sairauteen, jonka vuoksi hän oli menettänyt täysin kykynsä liikkua itsenäisesti. Jaakko oli joutunut myöntämään, ettei tämä ollutkaan jälkeenjäänyt, kuten hän oli aluksi kuvitellut. Jotkut nähtävästi saattoivat olla poikkeuksellisen iloluontoisia olematta löysäpäisiä.

Jaakko näpytteli viestin keskustelufoorumille. Nimimerkki Vesku oli parhaillaan kirjautuneena sivustolle, ja jo hetken kuluttua keskusteluketjuun ilmestyikin häneltä uusi viesti. Vastaus löi sekä Jaakon että Samin ällikällä: ”Valkohattara”.

”Natsimeininkiä” harjoitettiin siis huomattavasti lähempänä kuin he olivat ikinä kuvitelleet. Sami näytti hetken tuumivalta, Jaakon mielestä osittain jopa jotenkin helpottuneen oloiselta.

- Lähetetään sille yksityisviesti ja sanotaan, että mekin ollaan sieltä ja kysytään missä asunnossa se on, hän sanoi.

Hän oli tullut siihen tulokseen, että olisi mukava keskustella nimimerkki Veskun kanssa henkilökohtaisesti. Viestiensä perusteella tämä vaikutti kaverilta, joka juuri nyt kaipasi neuvoja ja tukea, ja tuntui kerta kaikkiaan hullulta käydä keskustelua maailmanlaajuisen tietoverkon välityksellä, kun asuttiin samassa asuntolassa.

Jaakko esitti epäilyn, mahtoiko Vesku kuitenkaan olla kiinnostunut Samista, tämän ystävyydestä ja neuvoista, varsinkin kun tiesi ystävänsä opastavan muita etenkin naisasioissa vähän turhankin hanakasti. Sami piti päänsä. Hän julisti, että aina kannatti sentään yrittää, ja jos tietokoneverkoston toisessa päässä ei ollutkaan ystävää hädässä, hän oli sentään ojentanut auttavan kätösensä niin kuin piti. Jaakko lähetti Veskulle viestin. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua miehet rullasivat sisään Veli-Matti Kareksen asuntoon.

Veskun asunto oli tilava, mutta huolimattomasti sisustettu. Vähäiset huonekalut, tietokonepöytä, sänky ja kirjahylly näyttivät olevan Ikeasta ostettuja. Seinillä ei ollut tauluja eikä julisteita, vain tylsät, likaisenvalkoiset tapetit, eikä missään näkynyt valokuvia tai muita pieniä muistoesineitä, jotka olisivat viestittäneet ehkä jotakin asunnossa olijasta tai muuten luoneet kodikkaampaa tunnelmaa.

- Minä olen periaatteestakin ripustellut tauluja seinille, Jaakko totesi.

- Ei vammaisuus helkkari tarkoita sitä, että pitää elää kuin askeetti.

Veli-Matti sanoi viihtyvänsä tässä poikamiesboksissaan.

- Niin no, joo, onhan niitä eri makuja…

Miehet jutustelivat niitä näitä. Jaakko ja Sami kertoivat kumpikin nähneensä Veskun toisinaan talon käytävillä, mutta eivät olleet osanneet aavistaakaan, että olisivat käyneet samanaikaisesti Internetissä. Siitä puhe kääntyi luontevasti nolostuttavaan tapaukseen, josta netissä oli kirjoiteltu jonka ansiosta he oikeastaan nyt tapasivat.

- Minusta tuntuu Vesku, että meidän on hankittava sinulle tyttöystävä, Sami ilmoitti kursailemattomaan tapaansa.

- Jos pornosivut menevät tässä talossa pannaan niin ei ainakaan ilo siihen lopu.

Veskun puhekoneesta kajahti tuhahdus.

Toinen vaihtoehto oli Samin mukaan hankkia jostakin ymmärtäväinen ilotyttö. Semmoistahan tapahtui nykyään kaiken päivää, mietittiin ensin puolin ja toisin tilanteen aiheuttamia eettisiä kysymyksiä, etsittiin tuskalla ja hiellä sopiva tyttö ja väsättiin sitten koko roskasta coituksineen päivineen riipaiseva dokumentti neloskanavalle, jotta vammattomatkin voisivat olohuoneissaan ilta-askareidensa jälkeen päivitellä mokomaa tuskantäyttämää elämää. Se haittapuoli tässä suunnitelmassa tosin oli, että ilotytöt olivat huomattavan hintavia, eivätkä dokumentintuottajat Samin tietämyksen mukaan juuri osallistuneet projektin kustannuksiin. Veskun puhekoneesta kuului toinen, edellistä äänekkäämpi tuhahdus, ja ääni, joka oli tulkittavaksi erääksi laajalti käytetyksi painokelvottomaksi ilmaisuksi.


Sami tulkitsi sen kieltäväksi kannanotoksi ja arveli, että oli syytä lähteä miettimään ykkösvaihtoehdon käytännön toteutusta hieman yksityiskohtaisemmin. Hän muisti, että Valkohattaran asukkaille oltiin järjestämässä lokakuussa yhteistä laivaristeilyä. Veskun oli lähdettävä sinne. Mikä muu olisikaan ollut parempi paikka sydänkäpysen etsintään kuin Itämeren aalloilla kevyesti keinahteleva risteilyalus kaikkine eksoottisine herkkuineen ja romanttisine huvituksineen?

Vesku sanoi, ettei tiennyt tyttöystävistä eikä romantiikasta, mutta matka kuulosti kyllä mukavalta. Vielä mukavampaa oli, jos sen saisi tehdä seurassa, sitä kun ei koskaan ollut liiaksi asti. Syvällä sisimmissään hän tuumi, ettei tyttöystävän hankinta ollut lainkaan hullumpi juttu. Samin silmiin syttyi innostunut tuike. Risteilylle sai tuoda myös talon ulkopuolisia ystäviään, ja hän aikoi järjestää seurueelle hieman naisseuraa jo valmiiksi.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti