lauantai 14. heinäkuuta 2012

4WheelClub osa 4


4-Wheel-keskustelufoorumi  Lähetetty: 16 Lok 01:12 pm  Viestin aihe:  Laivalle!!
Kirjoittanut:  Sammyboy4U
Täältä foorumilta on lähdössä neljän hengen porukka Ruotsin risteilylle huomenna… Varokaahan kaikki sinkkumisut, 4-Wheel Club iskee;)

Valkohattaran etupihalla odotteli jännityksestä kihelmöivä joukko. Kaikki matkalle ilmoittautuneet, mukaan lukien paikalle taksikyydillä saapunut Oona Satulehto, kyyditettiin tilausbussilla Turun satamaan, josta noustiin edelleen laivaan. Mukana oli viisi Valkohattaran työntekijää, jotka olivat valmiina tarpeen vaatiessa avustamaan matkalaisia heidän eri toimissaan. Ylipainoista iltahoitajaa ei onneksi näkynyt joukossa. Veli-Matti Kares huokaisi helpotuksesta.  

Laivaan noustua käytiin tax free ostoksilla ja syötiin maittava ja yltäkylläinen illallinen a la carté – ravintolan seisovasta pöydästä. Kenties kaikkein innostunein matkalainen oli Sami Tappinen, joka jo ennen lähtöä hän oli huolehtinut siitä, että myös Veli-Matilla oli matkalla mukana juhlavampia asusteita. Veskulla itsellään ei moisia hienokeita ollut, joten asioitiin lähimmässä vaateliikkeessä. Alan kokeneena asiantuntijana Sami tiesi, että siisti ja juhlava pukeutuminen oli avainasemassa tehtäessä vaikutusta vastakkaisen sukupuolen edustajiin.

Veskun valitsema asu koostui mustista suorista housuista, valkoisesta kauluspaidasta ja liituraitaisesta pikkutakista. Komeuden kruunasi napinläpeen asetettu heleänpunainen neilikka, sekin Samin ohjeiden mukainen. Kieltämättä tavallista hienompi vaatekerta kohensi Veskun mielialaa.

Puvun tehoa koetettiin laivan yökerhossa. Ehkä Samin puheissa oli jotain perää, sillä Veskun ympärillä alkoi hetkessä pyöriä väkeä, joskin jokainen heistä enemmän tai vähemmän maistissa. Oli suoraan sanoen ihmeellistä, miten alkoholi poisti estoja ja ennakkoluuloja. Ihmiset, jotka normaalisti olisivat arastelleet käydä juttusille, pääsivät nyt tuosta rajoittavasta kainoudestaan. ja sanoivat kerrankin ääneen sen, mitä heidän syvällä sisimmässään teki mieli sanoa. Niin he ainakin itse julistivat. Vesku sai suukon noin kolmekymppiseltä, tuuheatukkaiselta vaaleaveriköltä, joka kipitti julistamaan ystävättärilleen kovaan ääneen, että hän se vasta oli nainen, joka arvosti sisintä. 

Sami toimi tyttöystävänetsintäpuuhassa eräänlaisena seremoniamestarina. Hän toi kädestä pitäen Veskun pöydän luo sopivaksi katsomiaan naisihmisiä, ja esitteli heidät toisilleen joka kerran yhtä pontevan varmalla äänellä:

- Tämä tässä on ystäväni Vesku. Hän tarvitsee tyttöystävän. Kiinnostaisiko sinua ryhtyä siihen puuhaan?


Menestys ei ollut mainittava. Jotkut naisista kiittivät kauniisti kohteliaisuudesta ja hymyilivät anteeksipyytävästi, toiset menivät hämilleen saamatta sanotuksi sanaakaan. Eräs hivenen horjahteleva nainen vastasi olevansa kyllä kännissä ja kohtalaisen epätoivoinen, mutta niin kännissä ja epätoivoinen hän ei sentään ollut, että tuollaiselle rohjakkeelle rupeaisi. Vesku tunsi sattumalta aivan samoin.


Tällä välin Oona Satulehto ja Jaakko Sarvi kävivät lähes yhtä kirpaisevaa keskustelua toisessa pöydässä. Oona oli usein kuullut puhuttavan vertaistuesta, siis siitä miten vain toinen vammainen saattoi ymmärtää täysin toista vammaista samankaltaisen kokemuspohjan ansiosta, mutta nyt hänen uskonsa sellaiseen sielujen sympatiaan horjui pahanpäiväisesti.

- Vammaisten kaikki ongelmat johtuvat siitä, että he ovat yksinkertaisesti avuttomia nössöjä.

Jaakon mukaan vammaiset itkivät huonoa kohtelua, muka ennakkoluuloja, vaikka olivat itse vastuussa koko asiasta. Metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Vammaiset eivät ikinä uskaltaneet sanoa vastaan kenellekään. Se alkoi jo pienestä pitäen kotona, vanhemmista, joiden annetaan kiltisti vaan päättää kaikesta.

- Ai no, nythän minä ymmärrän miksi ovet lyötiin kerran nenäni edestä kiinni kun yritin mennä matalalattiaiseen bussiin. Minä käyttäydyin törkeästi, kun menin odottelemaan siihen pysäkille, Oona lausahti pisteliäästi. Hän puntaroi mielessään, tohtisiko viskata juomalasinsa kalliin sisällön Jaakon päälle. Hyvällä onnella miehenketale voisi ainakin muuttaa mielipiteensä vammaisten puolustuskyvyttömyydestä.

Pöydän luokse kävelevä nuori mies keskeytti Jaakon palopuheet.

- Anteeksi mutta ookko sie Oona Satulehto?

Tyttö vilkaisi tulijan korvia ja näytti lamaantuvan niille sijoilleen. Tämän korvalehtien muodosta ei voinut erehtyä.

- Sie kirjottelit miulle, mut mie en sitte mitää vastannu. Jotenki mie vaa hämmennyin kun mie tajusin, että myö ollaa samalla laivalla menossa.

Oona tarttui hämmentymättä poikaa korvalehdistä, ja suudella suikautti tätä suoraan keskelle suuta. Poika äimistyi ja karahti tulipunaiseksi. Sitten hänen kasvoilleen nousi leveä, haltioitunut hymy.

Sami jatkoi väsymättä etsintäänsä. Veskun huomaamatta hän kokeili aika ajoin myös omaa onneaan, ilmoittaen naisille, mikäli nämä eivät olleet kiinnostuneita hänen ystävästään, he voisivat toki pyrkiä lähempään kanssakäymiseen myös hänen kanssaan. Hän oli vielä täysivallaton poikamies, kahlitsematon kuin luonteistuuli, vaikka vientiä hänellä kyllä riitti ihan tungokseksi asti, ei sen puoleen. Hänelläkään ei ollut sen parempi flaksi. Kaiketi oli todettava, että Itämeren aalloille oli tällä kertaa saapunut seilailemaan poikkeuksellisen nirsoja naisihmisiä, luultavasti bussilasteilla Helsingistä.
   
Sami palasi pöytään harmitellen itsekseen, ettei tänä yönä onni suosinut rohkeaa, joskin hän toisaalta epäili, että arkailijat olisivat saavuttaneet vielä huonompia tuloksia. Vesku ei ollut enää pöydän luona.  Mies oli kadonnut paikalta kenenkään huomaamatta. Hänen napinlävessään ollut neilikka lojui liiskana lattialla raskas renkaanpainauma pinnassaan.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti