tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kyllä töllökansa tietää

Nykyään pitäisi olla paljon enemmän oikeasti interaktiivisia televisiosarjoja. Ollaanhan se jo varsin hyvin huomattu, että sosiaalisessa mediassa ja Internetin keskustelupalstoilla hyörivät syvät kansanrivit tietävät paljon paremmin, mitä kussakin tv-ohjelmassa pitää ja ei pidä tapahtua. Ei tule kuuloonkaan, että itseään narun jatkoksi virittää vanhan kunnon Salkkari-Seppo, eikä Kotikadun Pertinkään pidä hengestään päästä. Moisesta touhustahan pillahtaa pahaa-aavistamaton katsoja kesken onnellisen arki-illanvieton itkuun, elinikäisistä traumoista puhumattakaan!

Ylellä pyöri joskus 90-luvulla "Kahden vaiheilla"- niminen ohjelma, jossa esitettiin kohtauksittain jotakin kimuranttia teemaa käsittelevä draamanäytelmä. Teemoja olivat esimerkiksi alkoholismi ja nuoren miehen suhde iäkkäämpään naiseen. Kohtauksien välissä keskusteltiin henkevästi studiojuontajan johdolla käsiteltävän aiheen suurimmista kipupisteistä, syistä ja seurauksista ja muista moraalisista näkökohdista. Lopuksi studioyleisö/lankapuhelimen ja ylimääräisiä markkoja omistavat kotikatsojat äänestivät kahdesta vastakkaisesta vaihtoehdosta loppukohtaus eli se, miten tarina päättyy. Kokonaisuus vetosi katsojan tarpeeseen vaikuttaa ja lausua ääneen omat mielipiteensä. Koko konsepti vain hoituisi tänä päivänä  ainakin kahta kertaa reaaliaikaisemmin somen elikä sosiaalisen median myötävaikutuksella.

Esimerkiksi Salkkarit voisi nostaa täysin uudelle ja katsojaystävällisemmälle tasolle seuraavasti: Luodaan Facebookiin ja Twitteriin omat sivut, joissa tykkääjille/seuraajille esitetään kimurantteja kysymyksiä raskaimmista juonenkuluista, kuten esimerkiksi siitä, pitäisikö Seppo nyt tappaa vai ei. Tykkääjät ja seuraajat käyvät sivulla kommentoimassa oman kantansa, ja esittävät myös perustelunsa. Tuotantoon valitaan ratkaisu, joka on saanut fanien keskuudessa eniten kannatusta. Jos joku rohkenee epäillä tuotantoyhtiön vilppiä äänestystuloksessa, voi milloin tahansa käydä kahlaamassa nuo tuhatkunta kommenttia läpi nähdäkseen, toteutuiko demokratia. Ohi olisivat ne päivät, jolloin pienen ihmisen tarvitsi kirjoitella tuotantoyhtiöihin vihaisia meilejä kysyäkseen, mitä liikkuu käsikirjoittajien päässä, kun roskaa olohuoneisiimme kippaavat. Perustelut ovat myös kaikkien nähtävissä. Myös helpottuisi käsikirjoittajien homma huomattavasti, kun ei tarvitsisi koko ajan uusia juonenkäänteitä olla keksimässä, vaan siitä huolehtisi paljon viisaampi ja tietävämpi näköradiokansa. Tuotantokulutkin halpenisi, kun jaksoja pikavauhdilla ulos tuupattaisiin ja samoja studioita ja rekvisiittoja käytettäisiin. Sairaalan odotushuoneeseen voisi ehkä joskus unohtua Taalasmaitten lasikaappi, mutta mitäpä siitä. Kaikki keskittyvät intensiivisesti juoneen.

 Joskus televisio lienee ollut kodinkone, josta on katsottu kotiaskareiden myöten antaessa jotakin viihteellistä, minkä muut ihmiset olivat mielikuvitustaan hyödyntäen suunnitelleet ja toteuttaneet. Mikäli nähtävä tuotos ei katsojaa miellyttänyt tai hänen piti muuten vain poistua vastaanottimen äärestä taloustöihin, televisiossa oli nappi, jota painamalla kuvaruudun sai suljettua. Sellainen nappi on olemassa nykyaikaisissakin televisiomalleissa. Sen käyttö on vain näinä vuosina vähentynyt. Taloustöihinkin on enää aiempaa vähemmän aikaa, kun vaikuttaminen sosiaalisessa mediassa vaatii osansa.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti